Blancon vatsa on alkanut asettumaan. Vielä ei kai kolmesta kiinteästä kakasta pidä ihan vielä huokaista helpotuksesta. Etenkään, koska Taotao väänsi eilen vesiripulit.

Aamulla porhallettiin treenaamaan. Pian kanssa oltiin sovittu, että katsotaan vähän Momon kaukokäskyjä. Momo toisto toistolta hahmotti haluamaamme koko ajan paremmin, nyt vain Pialle malttia pitää mieli hauskuusmoodissa, ei olla niin virkajäykkiä!

Piaa odotellessa tein Taunolle noutoa ja nyt luovutukset on paljon paremmat. Tennispallokuuri auttaa selkeästi. Seuraamiset vaatisi täsmällisyyttä, mutta ohjaajan lopettaessa reippailun, tuntuu koirankin työskentelyhalu putoavan, tai ainakin työskentelyn ilme. Koska hitaasti ja tarkasti tehdessä, koira oli tarkka, käännökset ja paikka pysyi paljon paremmin, mutta sitten ei häntä heilunut eikä intotuhahduksia päässyt. Täytyy löytää joku kultainen keskitie.

Tara ja Taotao sai ottaa myös ruutuharjoittelua. Vauhdilla molemmat juoksivat ruutuun (ja palkan luo ;) ). Blancokin pääsi nakkiapajalle ja teki ruudut. Vauhti ei ole entisensä, mutta käsittämättömän hyvin koira muistaa yli kahden vuoden takaisen liikkeen. Alkuun B jäi hieman ruudun reunoille ja oli kovasti menossa käskyttä maahankin, mutta korjasi itsensä hienosti. Viimeinen toistolla koira rauhallisesti katseli ruutumerkkejä, asetteli itsensä keskelle seisomaan, ikäänkuin "älä sinä siellä huutele, kyllä minä tämän jujun tiedän". Ihana <3.