Arkivapaat meni leväten, jäljestellen ja hevostellen. Elli joutui lepäämään muutaman päivän, kun oli saanut selkäänsä eksyessään ruunalaitumelle, jo erään toisen yksilön tasoittaessa tietä ja vieden laitumen langat edestä hidastamasta. Onneksi päästiin naarmuilla, ruhjeilla ja turvonneella pakaralla.

Tiistaina aamupäivä käytettiin Kirkkonummen reissulla. Mella sai tehdä ensimmäisen jälkensä ja Oona sekä Tao omansa.

Mellan kanssa puuhatessa, ei voi sanoa kuinka iso nautinto se onkaan, puuhata sellaisen pienen knääpiön kera. Pentujen eteneminen on aina sellaisia valtavia harppauksia - vanhemmiten kun se menee sellaiseksi ei niin nautinnolliseksi hiomiseksi ja pipertelyksi. Joskin koiran oivaltaminen ja oppiminen on kaikissa ikäkausissa yhtä palkitsevaa.

Mella jäljesti tarkaan ja maltilla. Jokainen pienikin papananmuru imuroitiin kantapäästä ja kärjestä. Lopussa olisi vielä jatkettu paluujäljellekin, mutta tytön puuhat keskeytettiin juoksemalla kilpaa vesikipolle.

Taunolla oli taas enemmän vauhtia kuin tarkkuutta. Sen suhteen tuntuu, että poljetaan vähän paikallaan ja jos saisin otettua lusikan kauniisti käteeni, pitäisi palata paljon alkuun. Oonalla tuntui olevan vähän samaa vaivaa. Vili teki taas ison ja tarkan työn tyhjentäessään etenkin Oonan ja Taon jäljet syömättömistä herkuista.

Junassa oli kotimatkalla aika väsynyttä sakkia.

Illalla ennen kuin aurinko pääsi laskemaan Ellin kanssa käytiin kälkyttelemässä pellolla. Virtaa olisi ollut sielläkin ja varpahillaan sipsutellen mentiin suurin osa lenkistä. Rasvojen läträämisen rupiin ja linimentin hieromisen jälkeen hevonenkin pääsi iltaruokien ja unien pariin.

Syksy on kauneimmillaan juuri tälläisenä.