Perjantai iltana Mella sai pikalähdön hoitoviikonloppuun, koiran vaihdon tapahtuessa junassa - aikaa yksi pysäkin väli. Sen jälkeen elämä onkin ollut pikkulikalle yhtä jännistystä ja uusia asioita. Olen siitä kuitenkin sangen vaikuttunut, että huolimatta asioiden jännittävyydestä tyttö voittaa jännityksensä hyvinkin nopeasti.

Alkuun hämmennystä aiheutti, kun Mella tajusi että äippä (Anna) jäikin junaan ja sen olisi pitänyt jatkaa mun kanssa. Muutaman pysähdyksen jälkeen tyttö teki totaalistopin eikä kävellyt enää . Jouduin kantamaan likan kotiin.

Kotona odotti tietysti pyörremyrsky, joka kantaa nimiyhdistelmää TaoBlancoViliMiisa. Mella istui mun jalkojen takana paskanjäykkänä, kun kaikki tulivat enemmän kuin vauhdikkaasti katsomaan mitä sylissäni kannan. Vili kaikkein vaarattomimpana joutuikin jo vartin päästä Mellan komennukseen keittiön pöydän alla kun tyttö kovasti ääneen vaati sitä leikkimään.

Alkuystävällisyyden jälkeen Blanco palasi normaaliin moodiin ja murisee, jos Mella tulee kahta metriä lähemmäksi. Fiksu tyttö antaa sille tilansa. Tao olisi taas niin halukas leikkimään, mutta ollessaan niin kamalan raju, Mellaa vähän jännittää. Sylin turvissa sitäkin jo illalla paiskottiin tassuilla.

Kissa on samaa mieltä kuin Blanco. Sitäkin Mella väistää oma-aloitteisesti .

Yö sujui hieman levottomasti ja viereen piti alati yrittää kavuta. Lopulta annoin periksi ja Mella nukahti kylkeeni.

Aamulla pissat oli nurkassa, eikä paperilla ja paskatkin ehdittiin vääntää matolle, vaikka olin jo viemässä sitä kohti papruja, muttei ehditty loppuun asti. Kakka oli kuitenkin kiinteää , mikä ilo olisi ollut saada kasa velliä siihen matolle.

Aamulla olikin vaikeampaa ulosmeno. Sisätilat, kun oli jo todettu turvalliseksi - ei rappukäytävästä voitu olla ihan varmoja. Hissistä puhumattakaan - ensimmäistä kertaa elämässä moinen suljettu koppi oli selvästi jotain ihka uutta. Paitsi jos siellä tarjoillaan namia, silloin se on ihan ookoo paikka. Taon häslääminen ei auttanut asiaa lainkaan.

Ulkona minulla valkeni, että Tao ja Mella on henkisesti täysin samalla tasolla - kaksitoistaviikkoisia. Hihnoissa kulkeminen on aika akrobatiaa, kun molemmat päättivät pistää keskenään jytäleikit pystyyn.

Auton sain vuorattua. Mikä oli ihan aiheeseen, matkalla Luukkiin jäljestämään Mella voi niin pahoin, että kuolasi varmaan litran. Oksennukselta säästyttiin, mutta perillä piti päästää jännäkakka löysän ulosteen muodossa. Ei sentään autoon .

Muutama tunti meni jälkiä polkien ja ajaen. Mellan elämän toinen jälki olikin sitten ihan eri kaliiperia kuin ensimmäinen. Assosiaatioita oli tapahtunut, mutta pyrkimykseen päästäkseen narun jatkona oli käsittämätön kasa intoa, heiluvaa häntää ja vauhtia selkeästi yli aivotoiminnan - suurimpana missiona syödä niin paljon, niin nopeasti kuin mahdollista. Loppujälkeen tyttö onneksi asettui, mutta kahdenkymmenen askeleen aikana, voin vannoa että mielessäni kävi monta epätoivoista ajatusta.

Väliajalla saatiin kahvia ja pullaa perkeleiden ensimmäisen vuoden kunniaksi. Kiitos Annulle.

Taotao pelastikin sitten päivän jälkimällä tähän astisista jäljistään parhaimman. Askel askeleelta. Ensimmäinen kulma meni tytöllä hieman pitkäksi, mutta toinen oli jo täydellinen. Olin hurjan tyytyväinen.

Vähän niin kuin pelkäsinkin takaisin tulomatkalla takakontti oli oksennuksissa, Mella oli oksennuksissa, Tauno oli Mellan oksennuksissa ja kun neiti vielä tunki parkkiksella itsensä takaikkunan ja verkon välistä takapenkille, oli jo sekin siiten oksennuksissa. Matkapahoinvointi pitää tytön sitkeästi pihdeissään, eikä autoonkaan suhtauduta kovin innostuneesti. Ennemminkin käännytään kannoillaan toiseen suuntaan, kun huomaa, että sinne se tie taas vie.

Reissusta uupuneena tytöt sai ottaa päikkärit ja pojat pääsi lenkille. Sitten Mella pääsi yksisteen lenkille ja leikkikin maistui, kun muita koiria ei ollut mukana. Naru kelpasi taisteltavaksi mieluusti. Joskin maailmassa oli myös paljon pällisteltävää ja ihmeteltävää. Vieressä palloa potkineet pojat, lastenvaunut yms. Myös kaikki pitää maistaa, kivet hiekka, multa ja risut etc.

Taon kanssa likka pääsi vielä myös ulos, kun virtaa tuntui riittävän. Nyt iltaruuan jälkeen täällä vallitsee hiljainen rauha. Mella on jo kovin sopeutunut hoitopaikkaansa, ehkä turhan rohkeasti yrittäisi välillä tehdö Blancoonkin tuttavuutta, mutta onneksi Taon painihalu on ehtymätön, niin se riittää ja kelpaa - herra yrmy saa jäädä omaan rauhaansa:
http://picasaweb.google.com/Karvamopot/2007_09_30

Ensimmäinen päivä takana. Vielä puolitoista edessä.