Siinä missä muut nauttivat Vapun hienoista ulkoiluilmoista, me pakerrettiin voita leivälle. Pakerrusta seurasi kuitenkin neljä armollista vapaapäivää, jotka on koetettu käyttää hyväksi.

Lauantai aloitettiin ihan kaukojen ja luoksetulon pysähdyksen preppaamisella seuraavan päivän koetta varten. Läheltä ja välillä matkaa ottaen istumisessa ei ollut ongelmia. Tallillakin piipahdettiin polttamassa olkavarret sekä niska kamoja pestessä ja rasvatessa.

Sunnuntaina päätin lähteä kokeeseen bussilla, kun sellainen Lauttasaareen vie ihan oven edestä. Ajoissa oltiin paikalla, joka oli hyvä, sillä kerrankin aikataulut olivat edellä kuin myöhässä. Tietysti hommaan liittyy sähellystä, olihan sitä briardin kanssa liikenteessä. Kaikki alkoi siitä saatanan keksimästä kolmijalkajakkarasta. Keikuin siinä vuoroa odotellen, kun Tao (tottelevaiset koiramme ) päätti ilman ennakkovaroituksia sykästä takavasemmalle edestäni ja tuolin kipatessa mentiin siinä sitten rähmälleen. Jotenkin onnistuin jättämään vasemman kätöseni ruhoni alle ja kipu oli helvetillinen.

Tauno lensi niskapersotteella takaisin paikalleen, jossa se sitten makoilikin lungisti, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minä keräilin luuni takaisin jakkaralleni - vaikka mieli olisi tehnyt huutaa ärräpäitä kyynel silmäkulmaan kihoten. Mitään alkuhetsauksia ei juurikaan tehty, koska sillä kädellä ei taskusta mitään palkkaa kaiveltu.

Paikallamakuu hyvä, viereisen ensin piipatessa ja sitten poistuessa paikalta. Sai olla tytöstä ihan ylpeä. Seuraamiset meni ihan ookoo, joskin paikka olisi saanut pysyä paremmin ja ohjaaja käveli ihan omia kaavioitaan, kun oikea ja vasen meni sekaisin. Onneksi edes liikkuri huomasi, että kaikki ei mene nyt sanotuin sävelin, minä en meinaan tajunnut asiaa ennen kuin se kerrottiin.

Jäävät olivat loistavat. Luoksetuloa jännitin, että näinköhän pysähtyy. Pysähtyihän Tao nopeasti, mutta vasta toisesta käskystä ja lopun tuli ravilla. Ei mikään bravuuriliike. Kaukokäskyissä istumiset oli taas vaikeita ja niihin sai antaa liudan käskyjä, mutta nousi Tao sitten viimein, jotta edes pari pistettä paperille saatiin. 

Nouto oli upea. Vikkelä ja hetken hirvistyksen jälkeen täydestä vauhdista Tao teki kauniin luovutusasennon, vaikka olin jo satavarma, että päin tulee. Hyppy niin ikään meni reippaasti ja vauhdilla yli, tosin menosuuntaan viime aikoina pallolla palkattuna tyttö jatkoi taas taas matkaa esteen jälkeen (leluaan etsimään ? ), joten ensimmäinen käsky meni hukkaan, kun sillä piti kaivaa korvat koiraan. Toisesta istui ja hyvä paluu. Viime vuoden masentavien kakkos-ja kolmostuloksien jälkeen oli huojentavaa poimia ykköstulos ja sijoittuessaan luokkansa kolmanneksi Tao sai namia ja uuden hienon lelun.

Palkinnot survottiin yhdellä kädellä reppuun ja helpottuneena paettiin puskan taakse, että nyt voi tirauttaa kivusta pienen itkun. Mutta ei tämä vielä tähän lopu...

Päästiin kotiin ja sormi alanivelineen oli turvonnut muodottomaksi. Käytin Vilin pissalla ja ajattelin lähteä kuvaamaan kätösen Jorviin. Lähdinkin ja peruutin parkkipaikalla naapurin auton kylkeen. Vitutusta ei voi kuvailla. Annun auttavan puhelimen neuvoilla tavoitin auton omistajan ja saatiin paperitkin tehtyä.
Pääsin Jorviin, josta pääsi kohtuullisella ajalla ulos. Murtumaa ei kuvissä näkynyt (kuten ei koko alaniveltäkään ). Sanoin anteeksi vaivasta ja kiitos, näkemiin.

Kotiin tullessa teippasin sormen keskisormeen ja sain viimein tehtyä päivän ensimmäisen ruoka-annoksen, kävihän kello vasta iltaa. Enkä ollut kovin sosiaalisella tuulella. Annan kai muistin kuitenkin onnitella Oonan napatessa myös ykköstuloksen Nurmijärven kokeesta.

Maanantain aloitin aamun hakemalla pojan kotia. Olo on helpottunut, kun viimein Blanco on täällä - vieressä. Vaikkakin hiekan värisessä uurnassa.

Illalla lähdettiin tyttöjen, Taran & Momon, kanssa tekemään esineruutua. Mikä lie Taon päässä loksahtanut paikalleen, mutta likka teki tähän astisen elämänsä parhaimman ruudun, eikä taakse irtoamisessa ollut mitään ongelmaa. Tulipa hyvä mieli.

Tämä päivä aloitettiin aamulla jälkimetsällä, joka ei sitten menneytkään ihan hyvin tai koira poimi jäljen ja kepit, mutta ollaan palattu taas sellaiseen hissutellen ja varovaisesti - työskentelyn moodiin. Ei auta kuin pallot kaivaa esiin ja taas tuoda vähän virettä ja halua metsään.