Kaivettiin itsemme pienestä suvantokaudesta ylös ja aamulla oltiin Lepuskissa pirteänä tokottelemassa Jessican valvovan silmän alla. Mukana oli Taon ja Vilin lisäksi Anna Urhon ja Mellan kanssa. Koska olemme olleet laiskoja, edellisetkin ohjeet on vielä aika pitkälle työstämättömiä. Näin jatkoimme vinkkilaatikon täyttämistä niistä liikkeistä, joita ei viimeksi läpi käyty.

Luoksetulon edestä sivulle siirtymisissä pitäisi harjoitella ylöspäin pomppaamista pois ja saada eteentuloa vähemmän tiiviiksi. Vauhti oli tällä kertaa riittävä. Kokeiltiin myös maahanmenoa pysähdyksen lisäksi ja Tao meni hienosti maahan, mutta... samalla ilmeellä mikä minulla on ongelmana aina liikkeessä ollut, kuin pysäytys olisi koiralle rangaistus. Saatiin vinkiksi opettaa koiralle temppu, jossa se esimerkiksi oppii kiertämään lyhtytolpan tms. ja kaartessa tehdään pysäytyskäskyjä ja palkataan koira heti vaikkapa pallolla, joka Taolle on kivakivakivarellestetään-palkka. Tällöin ei tulla treenatuksi liikkeenomaisesti ja koira voi oppia pitämään pysäytyksiä yhtä kivoina kuin itse luoksetuloakin.

Hyppynoutoa tehtiin myös. Tällä kertaa kapulaa heitettiin tarkoituksella vinoon. Oikealle Tauno suoritti vielä hypyn kautta, mutta vasemmalle unohdettiin koko hyppy. Tämä oikeastaan oli tarkoituskin, että päästään työstämään sitä, että koira myös hyppää.

Paikallamakuut otettiin Mellan ja Urhon kaveriksi. Vilikin sai olla tärkeänä ja olla paikallamakuukaverina. 

Tokottelun jälkeen tehtiin pikainen koiranruokaostoskierros, käväistiin tallilla ja oltiin hyvissä ajoin Kirkkonummella silmiä peilaamassa. Kaikki saivat puhtaat paperit yhdeksän briardin ja yhden tiibetinterrierin kööristä, myös Tao ja Mella. Taon papereissa kaikki oli ilman yhtään merkintää, Mellalla lukee lisämainintana, että takaseinämän (?) saumat näkyvät selvästi. Tämä ei ell:n mukaan ole mikään sairaus vaan ominaisuus, jolla ei ole merkitystä. Samassa syssyssä Tao sai tatskansa seuraksi sirun. Nyt ei tarvitse enää jännittää tatuoinnin haalenemistakaan :).