Täällä ollaan, hengissä - ainakin jotenkin. On jossain välissä revitty tapetteja alas ja laitettu uutta maalia seiniin sekä jynssätty vanhaa kämppää luovutuskuntoon. Jossain välissä käyty töissä lepäämässä ja parina aamuna rääkätty kroppa hengiltä tallitöitä tehden.

Koirat on joutuneet tyytymään vähäisempään osaan, Viliä tämä ei haittaa, mutta Tao lataa pattereitaan, jotka sitten purkautuvat täysillä ulkona. Ontumati on kuitenkin saatu mennä, joskin alkulenkistä jalka on vielä jäykkä kunnes vertyy. Tallilla koirat on porskuttaneet omiin nimiin ja syöneet kilottain hevosen paskaa. En tiedä mitä Taon tutkimusruokavalio sanoo tästä extrasta, mutta ainakin kakka kulkee kuitupitoisen jouhevasti Nauru.

Torstaina käytiin piipahtamassa katsomassa Sulo Suloista ja herra isä, se on pentu on suloinen. Olin ihan myyty <3. Mieletön pakkaus. Ehkä varastan sen Pakkasilta joskus, kun niiden silmä välttää. Muutenkin sitä miettii aina välillä, että uroksissa on se omansa, vaikka Tao on maailman ihanin ja helpoin, niin se äijämäinen avoimuus "kuka oot, anna mä puren sua nenään ja kivat henkselit sulla toppahousuissa - roikun näissä!" on uroksissa tietyllä tapaa oma viehätyksensä (tai eroavaisuutensa, näin hataralla kokemuspohjalla). Tai ehkä se onkin vain yksilöeronsa - eikä sukupuoleen sidonnainen juttu.

YES:ltä ei ole kuulut mitään, joten seuraava käynti on maanantaina. Tavallaan kivaa, tavallaan taas kurja koiran kannalta että oireita on tutkimuskäyttöön Päättämätön.

Vielä olisi savottaa kotien ja muiden suhteen jäljellä, jotta treenejä hinkuvat, malttakaa nyt edes pahimpien pakkasten yli. Vanhentumisen yksi varma merkki on lisääntyvä mukavuudenhalu Kieli ulkona.