Kai sitä voi sanoa jo säännölliseksi, jos kahtena peräkkäisenä sunnuntaina olen saanut raahattua itseni treenikentälle.

Ensin on ollut vuorossa pentupojat Sulo ja Wallu. Molemmat ovat osoittautuneet oikein avoimiksi, kehityskelpoisiksi ja kovin kovin koviksi pussailemaan. Eli avoimia pakkauksia. Sen mitä Sulo häviää koossaan, korvaa Hollantilainen tämän olemalla harjoituksissa oikein nohevana ja perusasennon topakkuudessa on monella isollakin miehellä opittavaa :D. Wallu sietää loistavasti kiukkuisia akkoja ja on alkujännitteiden (lue = Taon jännitteiden) jälkeen päässyt Taon armolliseen suosioon ja poikaa voi leikittää. Wallu on kahdella kerralla osoittanut myös olevansa nopea oppimaan, pelkästään viikossa koira oli edennyt hienosti, kotiläksyt olivat siis ainakin tehty :).

Vielä viime viikolla ei oma motivaatio riittänyt kaivaa Taoa talvinaftaliinista, mutta tänään aamulla Pia käskettiin ottamaan tunnarit mukaan ja Tao pääsisi yrittämään elämänsä ensimmäistä kasaa, eikä vain oman etsimistä yksinään lumihangesta. Ensimmäisellä kerralla kasa ja oma olivat kaukana toisistaan, Tao teki noudon, mutta nenällä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Pian hirvistykseksi, sanoin seuraavalle kerralle, että pakko tietää onko se oppinut tämän nenäliikkeeksi. Joten oma laitettiin heti kasan taakse 10 cm etäisyydellä. Sydäntä kylmäsi ja Taunon ollessa hetken sen näköinen, että kahmaisee koko kasan suuhunsa ja minä ajattelin jo meidän menneen saman tien metsään, Taon aivonystyrä sanoi jonkun ajatuksen ja nenä aukesi, kasasta luovuttiin ja tyttö toi oman!

Jos ei muuta, niin saatiin hyvä fiilis ja vähän kaivattua pontta alkaa oikeasti tekemään jotain voittajan liikkeille.

Kiitos kuvista Pialle, ensi sunnuntaina taas!