Hiekkaa siellä, hiekkaa täällä, mutaa siellä ja täällä. Kaiken kruunaa neljän neliön vessa, jonka kallistukset on enemmän ovelle päin kuin lattiakaivoon ja kuralammikossa koirien peseminen on turhauttavaa. Etenkin Vilin, joka inhoaa vettä ja kiipeää vielä joku päivä pytyn kannelle pakoon, sen verran se siellä seilaa etsien paikkaa ettei tarttisi olla lätäkössä. Taolta tarvitaan vain yksi ravistus ja raparoiskeita on kattoa myöden. Mahtavaa. Siisteys on aivan liian yliarvostettua.

Viimeisissä treeneissä ennen pohjoisen pakomatkaa päästiin näkemään Annan ja Mellan tottista - tytsyt on tehny töitä ja petranneet erinomaisesti. Päivän ihkuna toimi Sulo, Neran poika. Pennuntuoksua, pieniä töppösiä ja maailman ihmettelemistä pienen silmin. Millille suunniteltiin tehokuuri seisomista ja muutenhan se alkaa olla silkkaa pedanttista hinkkaamista.

Sen jälkeen käväistiin ylhäällä. Junamatka meni selkeesti helpommin koirilla kuin minulla. 13 tuntia suuntaansa, hetken tunsi kiusausta Oulun kohdalla herättää Minnis 20 minuutin treffeille juna-asemalle. Edes joku jolle puhua hetken, kun saimme olla koko matkan ihan keskenämme eläinvaunussa. Kolarista Kittilään jne. Tao sai rallatella pitkin kelkkareittejä, siskonpojat olivat niin tohkeissaan Vilin taluttamisesta, että Viliä sitten talutettiinkiin, monen kuukauden edestä.

Kotiin päästyä ei aikaakaan niin Tao aloitti juoksun. Treenaaminen on ollut nihkeää, onneksi kuitenkin Annu puhutti pääsiäismaanantaina ympäri, se tosin vaati kyydin kotiovelta tallille, sieltä treenaamaan ja takaisin kotia Cool (kiitos!). Mutta Tao teki täpäkät seuraamiset, vähän vähemmän kauniit peruutukset ja kaukojen liikkumiset tuli ohjaajan puolelta taas katsottua tyystin läpi sormien. Milli oli kuitenkin oppinut hienosti seisomisen ensiajatuksen.

Kaikkea tätä on seurannut liian monta työpäivää putkeen ja viimein olisi muutama vapaakin. Toivottavasti kaikki turrit eivät ole ottaneet mallia laiskuudesta vaan perjantain tottiksissa olisi useampi karvaturpa!