Hulttio kävi Kouvolassa näyttelyssä, sijoittuen heti Dieselin jälkeen ja sai täten ihka ensimmäisen sertinsä. Hyvä Huuhaa ja Rita!

Elokuun viimeinen viikonloppu vietettiin MH kuvauksen merkeissä Santahaminassa. Huuhaa vastasi päivän viihdyttäjän roolista ja oli... ihan Huuhaa.

Ensi alkuun katsastettiin siru. Se löytyi. Ja sitten Ritan piti tuoda Hulttio radalla. Se jää sitten kunkin pääteltäväksi kuka sieltä tuo ja kumpaa. Koiran pitää alkuunsa kiertää ryhmässä seisova yleisö eikä ohjaajan sovi siinä koiraansa komentaa. Huuhaan mielestä yleisö oli ihana, yleisöstä en ole ihan varma olivatko he Huuhaasta samaa mieltä :P. Ei muuta kuin pidelkää silmälaseistanne kiinni yli 40 kiloa tulee nyt syliin.

Sen jälkeen Huuhaa meni tutustumaan testinohjaajaan, Huuhaasta TO:kin oli ihana ja näin TO:lta saattoi mennä leuka hieman lyttyyn (kyllä briardi vastaanpalloon sattuu!). Hulin piti lähteä testinohjaajan matkaan, mutta siinä taisi käydäkin niin, että Hulin mielestä tämä on se osuus, kun katsotaan lähteekö testinohjaaja Hulin matkaan.

Sitten piti leikkiä, tästä Huuhaa suoriutui mainiosti. Sen taistelutahto on petraantunut iän myötä ja nykyään vastustus/taistelu on koiran puolelta hyvällä otteella ja erittäin aktiivista. Tuomareiden loppupuheissa molempien päivien testeissä he pitivät mainittavana asiana, että huomasivat, kun leikin kulkuun kuuluu "painostava" vaihe = testinohjaaja jähmettyy kesken leikin ja tuijottaa koira, moni koira laskee otteensa irti, mutta briardit tästä vasta innostuivatkin, että nythän aletaan puhua asiaa! Mitelläämpä vähän voimiamme!

Sen sijaan se ihana yleisö oli Hulista mielenkiintoisempi kuin viehe, eikä perssilmällä muutenkaan näe että joku viehe siellä kuunaan edes kulkee! Toisella kertaa koira jo huomaa vieheenkin, mutta voi mikä ongelma! on viehe ja on ihana yleisö - Huli arpoo vasemmalle ja oikealle katsellen ja herne raksuttaa viimeistä päivää - kumman otan ja lopulta yleisö vei voiton, Huli päätti että viehe menköön, minä poika se lähden nyt halimaan. 

Tästä siirryttiin passiivisvaiheeseen tai no, itse tykkäisin että tässä osoiossa koira olisi rauhallinen / rauhoittuisi. Kolme minuuttia paikallaan seisten ilman, että mitään tapahtuu. Huli kiersi hissukseen ympyrää ja yritti miettiä itselleen puuhaa, kun kerta nämä tyypit täällä lakkasivat sitä järjestämästä. Siinä kahden ja puolen minuutin kohdalla koirassa alkoi ilmetä pientä hermostumista ja liikehdin eleet muuttuivat. Samaten Huli alkoi kuunnella rätätätätätä- mikä ase se onkaan - ääniä. Kuvauksessa ei varsinaisesti oteta kantaa mihinkään hermorakenteeseen, mutta itse miellän tämän osion vahvasti sinne, ja sieltä ilmeni pieniä puutteita mitä oman näkemykseni mukaan en pidä optimaalina (ei, en myöskään pidä laiskasta koirasta, ihanne rasti omasta mielestäni on tässä kohtaa ruudussa 2).

Etäleikin alkuosuus meni Hulilta taas ohi, sen katsellessa yleisöä ja taas perssilmällä avustajaa. Avustaja sai ihan rauhassa heilua kaapuinensa, riisua sen, kuin heitellä lelua, ilman että Huli edes havaitsi, että hännän puolella 50 metrin päässä olisi jotain. Kun avustaja lauleli piilosta Hulin tajunnan taso sai pientä ahaa´ta ja se kääntyi oikeaan suuntaan, avustajan piilosta tullessa leluinensa Huuhaaa paineli leikkimään. Tosin lelun voitettuaan se toi saaliin äipän luokse, unohti sen siihen ja kävi katsomassa taas avustajaa, jolla ei enää lelua ollutkaan :( - mikä pettymys Huuhaalle.

Haalari sai aikaan reipashenkisen väistöliikkeen. Jonka jälkeen koira kävi sitä jo vähän itse kurkistelemassa, mutta siirtyi taas kauemmaksi. Ritan lähestyessä haalaria, koiran ilme oli sellainen että haha! äiti ei näe ja se päätti taas tehdä tuttavuutta yleisöön. Kutsuttaessa Huli päätti käydä haalarin voittamassa, eikä pieni haalarin vetonaruihin sotkeutuminen menomatkalla estänyt kuitenkaan lopputulosta. Palautuminen oli silmiini erinomainen ja täydellinen.

Räminälaite ei saanut koiraa hetkautettua, kai se ajatteli että meillä Matinkylässäkin heitellään kattiloita, mitä sitten ?! ja katsoi äänen aiheuttajan itse saman tien. Palautuminen ei niin ikään ollut ongelma.

Aaveet eivät saaneet Hulia alkuunsa järkyttymään. Se päätti vähän huiliakin. Kai se oli sitä mieltä, että meillä Matinkylässäkin on noita muslimeja. Mutta kun painetta lisätään ja aaveet vaan lähestyy, oli vähän skarpattava. Pienen tarkkailun jälkeen Hulttio päätti siirtyä testinohjaajan selän taakse. Siellä se oli selkeästi sitä mieltä, että perskules, aika noloa - jätin äipän tuonne yksin! ja palasi Ritan tykö tekemään tehtäväänsä ja päästipä pienet murrauksetkin haukun lomassa. Niin ikään kaikesta hulimatta Huli paineli itse katsomaan aaveet, kun Rita oli päässyt puoli väliin ja oli tietysti hyvin helpottunut, kun siellä olikin vain ihania ihmisiä.

Tästä siirryttiin taas leikkimään. Kuvauksen paine näkyi pienenä putoamisena alkuleikistä ja eritoten täyden suun otteen vaihtuminen kärkiotteseen.

Laukaukset saivat Hulin keskeyttämään leikin, johon se kuitenkin palasi. Minun makuuni se olisi saanut palata leikkiin vielä rivakammin. Myös passiivisvaiheessa jossa Hulttio kävi maahan, mutta se nousi seisomaan laukauksista. Kakkoseen ellen jopa mieluiten ykköseen itse toivoisin koiralla tämän osion jäävän. Joskin vaikka sen näki ja on vaikea tulkita mielipiteensä ja tätä pitää pohtia - Hulin kaltaiselle koiralle olisi tuiki mahdotonta olla asioita reagoimatta.

Miksi sitten niin tulee jonkin verran kuvaajien loppukaneeteissa selitettyä; He näkivät äärettömän tempperamenttisen koiran, joka on erittäinen vilkas ellei jo jopa häiritsevän vilkkaan tasolla.  Koira on varustettu suurella määrällä sosiaalisuutta ja kuvaajien mielestä juuri vilkkauttaan se palautuu ja menee itse mm. katsomaan aaveet. Lyhyt keskittymiskyky voi siis olla joskus onni ja unohdus .

Itse en tiedä mihin paikkaan nuo palautumisten nopeudet sekä sitten taas tietyt rohkeuden osoitukset laittaisin (etäleikki ja aaveet) - kai ne tässäkin tapauksessa ovat kaikkien ominaisuuksien summa. Sen sijaan vilkkautta on jo vähän liikaa ja sen johdosta koira ei säilytä fokusta kauaa juuri missään vaan tekee sen viisitoista asiaa samaan aikaan. Ystävällisyys, avoimuus ja sosiaalisuus on silkkaa plussaa. Sen sijaan ampumiseen reagointi mietityttää (joskin positiivista ettei koira millään muotoa panikoitunut, ja testin aika kuten kaikilla, kuin myös omaa vuoroa odottaessa koirat kuuntelivat liki jatkuvaa sarjatulta kuin sinkoakin - eivätkä häiriintyneet niistä), koska äänialttius on periytyvää - ei ehkä puhuta paukkuarkuudesta, mutta sen lisääntyessä mahdollisesti eri jalostusvalinnoin voidaan joutua lopputulemaan, jossa sitten onkin jo paukkuarkoja koiria. Sitten taas räminän täysi mitättömyys testiosiossa on ristiriita Hulin kohdalla, mutta mitä olisi briardi ilman ristiriitaisuuksia! Leikkivästä koirasta tykkään myös aina ja hermorakenne voisi olla parempi, mutta kantaan nähden se tuskin poikkeaa tilastosta juurikaan. Kaksivuotiaaksi koiraksi päivästä löytyi monta positiivista yllätystä, ei muuta kuin "isojen poikien" testiä odottamaan vuoden - kahden päästä.

Koko blanketti:
http://www.kolumbus.fi/aarnio.annamari/Huuhaa_MH.html

Kuvia: 
http://karvamopot.1g.fi/kuvat/Huli+MH-kuvaus+29.8.2010/