Me ollaan yritetty pysyä kiinni jonkinlaisessa säännöllisessä treenaamisessa. Taon jokaista tunnaria ei ole kirjoitettu ylös, ja nyt taas etsimisen suhteen valoa näkyä tunnelin päässä - tuonnin suhteen sitten ei. Mikäli en anna mitään apua (merkkaa koiralle "oikeaa"... johon virheeseen on sorruttu ja nyt sitä sitten pähkäilläänkin) vaan seison yhtä seipään nielleenä kuin kokeessa, ei kapula tule ohjaajalle. Sen sijaan se silputaan puoliväliin. Koetetaan jatkaa nyt kuitenkin vartaloavulla, jota Tao lukee onneksi pienimmästäkin eleestä. Askel taaksepäin ja josko sen saisi häivytettyä aikanaan.. tai vaihdettua johonkin kulmakarvan nosteluun jota tuomari ei ehkä kokeessa huomaisi :D.

Tänään startattiin myös ns. talvikausi eli sisähallitreenit - vuokratessamme porukalla Visiolta koulutustilan talven ankeuden varalle. Startti oli vähän nopea ja ajoissa, mutta loistojuttu pimeneviin iltoihin ja ennen kaikkea - kylmyyttä ja liukkautta odotellessa.

22.9.2010 KESKIVIIKKO
Tunnari, lenkillä
Tao
  • kolme kapulaa pudotettuna polun varteen
Huomasi, kun otin ne käteen joten pudotus huomaamatta oli hieman hankalaa. Tehtiin kuitenkin pidempi lenkki, että ajatus unohtuisi. Paluussa annoin avun (nenän niiskutuksen) ja Tao alkoi aktiivisesti etsiä. Ensimmäinen nousi vaivatta. Sen jälkeen ei apuja, toiseen reagoitiin heti hajun saadessa ohi mennessä. Kolmas ei enää noussut ja apuja antaessa, sen haisteli ja etsikin ensimmäisenä Peppi – joka sai sitten palkankin.
 
 
24.9.2010 PERJANTAI
Tottis, Kerava
Peppi
  • Kehään tulo, juoksuntarkistus, luoksepäästävyys
  • Henkilöryhmä
  • Vauhtiluoksetulo
  • Seuraamisia häiriössä (vieressä pallotteleva Saana)
Tao
  • ohjatut seuraamiset
  • Paikalla istuminen, paikalla makuun käskytyksiä
    valahti maahan yhdestä väärästä
  • Luoksetulon pysäytyksiä apuohjaajan palkalla
  • Merkin opetuksen tavan pähkäilyä
  • Tasamaanoudot puu- ja metallikapulalla
 
25.9.2010 LAUANTAI
Luoksetuloja, jalkojen välistä palkattuna
  • Molemmat tytöt saivat ideasta kiinni. Tao saa palkkaustavasta kaivattua vauhtia. Peppi oli vielä hieman hämillään uutuudesta.
 
27.9.2010 MAANANTAI
Tottis
Peppi
  • Liikkeestä istumisia, käsiavulla
  • Liikkeestä maahan menoja, käsiavulla
    maahan menon tekniikka vaihtelee väliin istumisen, väliin etusosa ensin kautta
  • Puun kiertämistä ja luoksetuloja jalkojen välistä palkaten
    Jalkojen välistä meno oli tänään taas vaikea hahmottaa
Tao
  • seuraamiset pallolla
  • puunkiertoa, luoksetuloja jalkojen välistä, yksi pysäytys seisomaan, loput läpi juoksuja
kierron pysäytyksen ennakointi helppo karsia ko. palkalla, pysähdys hyvä ja nopea, sitä seuraava läpi juoksu vähän yrittäen ennakoida pysähdystä, toinen ilman ennakointia.
 
5.10.2010 TIISTAI
Tottis, Visio
Peppi
  • ruutuun menoa namialustalla
  • vasemmalle käännöksiä, lyhyitä pätkiä häiriössä
  • paikallamakuita muiden reenatessa
 
Tao
  • Ruutu
    suorapalkalla vauhtia, sitten yksi ilman à pysähtyminen taas ennen ruutua, pari kertaa alustalle ja sitten viimeinen suorapalkalla
  • Kaukot