Päätapahtumassa Huligaani osallistui erikoisnäyttelyyn ja selectionne jalostustarkastukseen. Tuomari Patrick Jacoulot löysi koiran virheet ja erikoisnäyttelyssä tulos oli EH ja selectionnessa TB, Trés bon. Maininnat Huuhaan puutteista pitävät paikkaansa ja se on ulkomuodollisesti erittäin hyvä, mutta ei missään nimessä erinomainen. Tähän vaikuttavat suuresti erittäin pehmeä karvan laatu, karvan väri, suuri koko, ulkokierteiset takajalat ja lanneosa. Myös liikkeissä tuli mainintaa keinumisesta ja takaosan puutteista, jotka liikkeeseen vaikuttavat. Laihdutuskuurillekin poika taidettiin määrätä, se on ainakin mahdollista toteuttaa - muihin emme juuri pysty vaikuttamaan.

Rita esitti pojan edukseen viikonlopun aikana ja itseeni upposi taas Huuhaan luonne. Silmääni on pistänyt viime aikoina rodussa lisääntynyt ujous (tai sitten se ei ole lisääntynyt, mutta Pepin tähden kiinnitän siihen huomiota enemmän). Tätä vasten Hulin elämää rakastava rento asenne ja ehdoton ihmisrakkaus sekä avoimuus on kultaista. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja koira on tasaantunut, siinä missä vilkas koira tasaantuu, mutta mainiosti se pötkötti näyttelyteltassa vapaana vuoroaan odotellen. Hulin vilkkaus ei myöskään ole hermostunutta sähläystä eikä se ei oikeastaan tuntunut häpsähtävän mitään - ei edes tuulen lennättämiä ruusuketauluja nenän eteen. Sen elämäntajuun ei oikeastaan mahdu pahoja asioita.

Maanantai aamuna 0430 startattiin Aulangolta kohti lentokenttää, jonne vein tuomarit. Tämän jälkeen otin kotona lyhyet unet ja pakkasin laukkuun puhtaat vaatteet sekä kaupan kautta matka jatkui Hauholle, Hauhoviin. Tarkoitus oli viettää keskiviikkoon asti yhdistyksen kesäleirillä. Kouluttajaksi oli lentänyt jälleen, jo useamman kerran Suomessa turreja leikittämässä käynyt, Marc Adriaens.

Sen verran väsynyt olin, ettei puhtia juuri riittänyt joten Peppi kävi leikkimässä yhden kierroksen maanantaina. Illalla kokeiltiin myös hitusen agiesteitä, jolloin peppi rakastui putkeen mutta kiersi esteet - selkeästi tykkäsi. Koira oli kuulemma talent, ohjaaja ei! Ihme juttu.

Kaiken kaikkiaan Peppi teki neljä harjoituskertaa Marcin kanssa. Koira oli mielestäni viime vuoden kesäleiriin nähden kehittynyt hurjasti, mutta ohjaajana minulla on edelleen hieman eri näkemykset Marcin kanssa, liittyen koiran ilmeeseen. Pepin kanssa näiden harjoitteiden perimmäinen motivaatio on availla / vahvistaa koiran saalisalueita ja luoda sille valheellista itsetuntoa; "minäpä olen vahva koira!". Sekä mahdollisesti saada jotain eväitä tätä kautta myös tottelevaisuuteen.

Sempä tähden vaikka Peppi kykyhinsä nähden teki hyvää työtä, olisinkin toivonut koiran saavan hyvään työhön enemmän vastakaikua. Nyt sitä laitettiin jossain määrin liikaa paineeseen ja se alkoi huolestua maalimiehestä. Pepin kohdalla näkisin mieluummin voiton jälkeen häntä töttöröllä elvistelevän pikkulikan "Minäpä olen!" rinta rottingilla ympyrää juosten. Tulee kuitenkin muistaa, että Pepin suurimmat puutteet on rohkeuden puolella ja epävarmuudessa (tottakai voidaan spekuloida saaliin määrästä yms. mutta asia kerrallaan), joten silmämunat valkoisena vilkkuen maalimiehen sijainnin tarkkailu rauhavaiheessa ei ehkä ollut minulle eniten mieleen.

Toki mukaan mahtui näitä hyviäkin hetkiä, jolloin Peppi hitusen jopa haastoi maalimiestä tarjoamalla sille itse tyynyä takaisin. Ja kyllä koiraa voidaan koetellakin välillä, sen rajoja siirtää aina jossain määrin joillain treenikerroilla. Ja voi olla että osin kielimuuri estää meitä Marcin kanssa täysin ymmärtämästä toisiamme.

Tiinan kanssa ehdittiin hieromaan myös tottista ja jälkeä. Saatiin hyviä ohjeita tottikseen, jotka ikävä kyllä ei kotona ole niin onnistuneet. Ohjaajasta johtuen, joka edelleen mm. käännöksissä jää odottelemaan koiraansa.

Jäljellä kukaan muu kuin minä ei pitänyt Pepin työskentelystä :P. Mutta minulle Pepin nenän jatkuva nuuskutus oli jo niin iso plussa, että voin jo itse uskoa, jotta joskus tästä saa edes jonkinmoisen jälkikoiran.

Leiriltä kotiin päästyä lomailimme loppuviikon.

Seuraavalla viikolla lähdettiin Taon kanssa Jessica Svanljungin oppiin ratkomaan toko-ongelmiamme. Tunnaria lähdettiin purkamaan siten, että koira jätettiin maahan, itse vein oman kapulan muiden kapuloiden sekaan. Tämän jälkeen koira kutsuttiin luokseni (ohjaaja kyykyssä) maahan ja koiraa syöteltiin niin kauan, että vireen ja jännityksen huomattiin alkavan laskea. Tämän jälkeen annettiin käsky hakea oma. Alkuunsa Tao aloitti haistelulla, ajan edetessä huomasi koiran hermostumisen ja maistelu alkoi, se löysi oman ja kävi makaamaan kapuloiden päälle, toi pienellä avulla ja sai palkan. Heti perään toinen kerta. Toisella kertaa koira oli jo rauhallisempi, selkeästi määrätietoisempi ja kolmannella kerralla se teki jo hyvän suorituksen.

Kotona ollaan koetettu pari kertaa, ensimmäinen kerta meni aivan plörinäksi. Tein kaikkeni ollakseni kuitenkaan itse tästä hermostumatta ja tänään toisella tunnarikierrokselle Tao ei maistellut ollenkaan! Saattaa olla, että tämä keino auttaa meitä ja Jessican mukaan korjaamatonta asiaa ei olekaan.

Ruudun kanssa kaksivaiheinen ohje saatiin. Ensin Taolle pitää hahmottaa keskiosa takaisin päähän, käymässä itse ruudussa näyttämässä kohtaa. Kun kohta hahmottuu, voi alkaa käyttämään ruudun takana olevaa palloa palkaksi. Näitäkin on tehty, välillä edelleen ruudun eteen pysähtyen on kuitenkin saatu onnistuneita suorituksia. Tänään tein yhden näytön, toisen toiston pallolla palkaten ruudun taakse ja kolmannen toiston ilman ko. apuja, joka oli hieno! Jatkamme siis tälläkin.