Joulukuussa paimenessa ollessa tiedettiin jo, että turrit palaa aitaukseen heti helmikuun alkuun, mutta joulukuu antoi sen verran lisäpontta, että Pian kanssa ilmoittauduttiin opettelemaan lajin saloja siten, että paimennettiin helmikuun jokaisena viikonloppuna. Nykyään osataan reittikin perille kiertämättä Forssan kautta.

Peppi on harjoitellut ympyrän puolikkaalla lauman kiertämistä, pysähtymistä, oikeaa etäisyyttä sekä peruskuljetusharjoituksia. Draivia joulukuiseen suoritustapaansa Peppi lisäsi heti helmikuun alussa yrittäen luistaa maahankäskyistä ja villiintymällä varsin vahvasti paukuttamaan leukojaan ohjaajalle, jonka johdosta ohjaajan auktoriteettiin liittyvä itsevarmuus mureni pieniksi paloiksi maneesin lattiaolkien sekaan. Korjaava operaatio oli laittaa paimensauvan jatkeeksi muovipussit ja Marikan avustuksella koira pudotettiin oikeaan työskentelytilaan, joka tapahtuikin kovin helposti ja oitis. Oli se helppoa jos sen osaa (ja minähän en osannut), mutta usko käskyn voimaan palasi, kun näki esimerkin määrätietoisesta vaatimisesta. Pepin päästyä oikealle taajuudelle (vai fengshuiko se olikin) alettiin mukaan lisätä niin ikään suuntakäskyt.

Kuljetus ja etäisyysharjoituksissa ohjaajan on tullut asettua lampaiden ja koiran väliin, ja tästä lähettää koira halumaansa suuntaan kaarelle pysäyttäen koiran tasapainopisteeseen. Tästä lyhyt kuljetus ja sitten sama uudelleen. Kauniit kaaret Pep tekee luonnostaan kovin hienosti. Kuljetuksissa saa edelleen olla tarkkana etäisyyden kanssa. Aja käskyn tarkoitusta on vahvistettu (koira ajaa suoraan) ja itse tasapainoilua ehkä loppujen lopuksi vähän. Edellistä vaikeuttiin yhdellä kerralla myös sitten, että Peppiä kierrätettiin lauman ympärillä - tämän jälkeen ajo suoraan oli enemmän kuin vaikea, koira kun mielellään tarjosi kiertämistä. Pois päin ajosta puhumattakaan - aika paljon pitää tottelevaisuutta vielä lampailla nähdä ennen kuin uskon tämän tulevan koskaan onnistumaan. Ja se maahan menemisen luistaminen, se saa ohjaajan toisinaan tolaltaan tyystin ja jopa harkitsemaan alittaa aita vapaamuotoisemmalla pysähtymiskäskyllä (joka ei kyllä taida kuitenkaan malttia lisätä ja ennakointia vähentää saati kuuntelemista tuoda yhtään sen enempää, eli ei ratkaise ongelmaa).

Tänään oli helmikuun paimennusten viimeinen kerta ja kokeiltiin häkitystä. Se vasta epätoivoiselta tuntuikin, koiran ehtiessä luikahtaa milloin mihinkin suuntaan liikaa, ja jos ne lampaat häkkiin eksyivät saattoi koira livetä käskystä ja juosta aitauksen taakse tai perkele itse häkkiin ja näin ne lampaat iloisesti häkistä poistui ennen kuin tehtävää valmiiksi saatiin. Ehkä kuitenkin päivän muistorikkain kohta oli yhden itsetietoisen kiimaisen lampaan työpaikka-ahdistelu, jonka Pep mieluusti olisi ratkaissut siten, että ei leikitä sen kanssa, haetaan nämä muut ja Pätkä ratkaisi miehisesti luomalla ko. lampaaseen romanssin. 

Ja kyllä paimennus on helppoa ja hauskaa silloin, kun koiraa vielä sytytellään ja harjoitteet on helppoja, jotka koira ehkä kohtuu luonnostaan oikein tarjoaa. Sen jälkeen siitä tulee niin pirun vaikeaa, että omaa ohjaamista joutuu häpeällä pohtimaan. Analyysit ovat siis olleet kovat aina autossa paluumatkalla, näin jälkikäteen mietittynä, myös erittäin ohjaajakeskeisiä. Suurin vika kun siellä on ainakin meidän parivaljakossa ohjaaja itse. 

Suunnitelmissa seuraaville kerroille on more basics koiralle ja jonkin sortin fengshui ohjaajassa itsessään.