Kauan se kesti, neljä vuotta ennen kuin sinnikkäästi jo talleillut Tao pääsi ratsastuslenkille "oikeasti" mukaan. Tähän asti minulla on ollut liuta tekosyitä, jotka enemmän tai vähemmän ovat pohjanneet epäluottamukseen kuin mihinkään faktaan. Mitä jos koira ei pysy kaukana hevosen takalistosta, voiko se yrittää hyppiä hevosta vasten jos olen selässä ? kuunteleeko se käskyt selästä käsin, osaako se liikkua ratsukon edessä, vaikka vauhtia lisättäisiin, osaako se pysyä tien reunassa, entä jos vastaan tulee muita koiria tai metsäneläimia ? Mitä reittiä pitäisi mennä, että ei tulisi autotien ylityksiä tai siirtymisiä autotietä pitkin, voiko poikia jättäää lenkin ajaksi kylmään/kuumaan autoon etc.etc.
Niimpä tähän asti on menty lenkit maastakäsin hevonen mukana liinassa tai itse jalan, jonkun muun ratsastaessa. Joten taisi jo olla aikakin rohkaistua ja antaa pikkulikalle mahdollisuus näyttää, että homma onnistuu. Aloiteltiin helposti ja reitiksi valittiin peltolenkki. Ei autoteitä ja lääniä ympärillä kaiken sortin mahdollisille peltopyiden karkuuttamiselle, eikä mahdollisuutta aiheuttaa katastrofia.
Alussa Tao oli täysin puulla päähän lyöty, että olenko mä pääsemässä mukaan ?!! Ihan oikeasti mukaan, vielä tästä nurkaltakin eteenpäin ??!! Ja kun käskin koiran eteen, syntyi ilo, että todellakin, pääsen mukaan!
Siitä eteenpäin, ei ole mitään moitittavaa koiran käytöksessä. Tao liikkui mielellään edessä, tasaisella ravilla, siirtyi laukkaamaan, kun Ellin kanssa nostettiin raville. Piti hyvän etäisyyden eikä ollut takana pärskivästä hevosesta lainkaan hirvistyksissään. Kuunteli erinomaisesti käskyt ja noudatti vielä suuntaviittauksia käsillä, vaikka niitä ei ole koiralle oikeastaan koskaan opetettukaan. Eikä linnut aiheuttaneet mitään takaa-ajon vimmaa, lenkki itsessään kai oli niin uutta, että ei niihin ollut aikaa keskittyä tai viihdyttää itseään pienillä ajopyrähdyksillä.
Toisin sanoen, jouduin vain soimaamaan itseäni, miksen olllut luottanut koiraan jo aiemminkin. Nyt sitten yhteiset maastoretket alkakoon todenteolla :).
