Aamulla maa oli kevyessä hattarasta valkoisenaan. Tao ei taaskaan ymmärtänyt miksei saisi laittaa ripaskaksi. Ripaskaksi ei saanut laittaa siksi, että viime sunnuntai aamuna totesin, että minulla on jälleen kolmijalkainen koira. Mentiin kuitenkin treenit vetämään ja menomatka taittui bussilla "ovelta ovelle". Takaisin päin päästiin Annun kyydillä. Siitä asti Tao on ollut levossa vain pissalenkit kiertäen sekä syönyt kipulääkettä. Levossa on Taolle käsittämätön termi, sillä sen mielestä yhden jalan puuttuminen ei häiritse tippaakaan menoa, vaan voitaisiin rallatella ihan kuten ennenkin.

Jalka ei kuitenkaan ottanut asettuakseen. Aina levolta noustessa loikittiin kolmella jalalla ja hetken päästä aloitettiin varaamaan, mutta ontuen kuitenkin. Kotikonstein loppui siis maltti katsella, kun mieleeni alkoi hiipiä taas kaikki kauheus aina ratkenneista ristareista lonkan luksaatioon. Varattiin siis eläinlääkäriaika, koiralle ja omistajan neuroottiselle mielelle.

Edellisistä kuvista oli 2,5 vuotta aikaa ja kipu kohdennettiin oikeaan lonkkaan. Vaikka visusti olisin ottanut mieluummin vain pehmytkudosvamman, revähdyksen, krampin... you name it. Kuvissa ei kuitenkaan ilmennyt mitään huolestuttavaa, nivelrikkomuutoksia on jonkin verran tullut, mutta ne on edelleen hyvin vähäisiä. Kunhan saan tarpeeksi valoa, täytynee kuvata röntgenkuvat ja asetella vierekkäin ja katsoa näkeekö oma silmä ja mitä.

Diagnoosiksi jäi niveltulehdus. Lonkka lääkittiin hyaluronaatílla, niskaan cartrophen-piikki ja B-vitamiinia kyytipojaksi. Kyllä se kinttu taas sieltä oikenee, kun maltellaan parannella.

http://www.kolumbus.fi/aarnio.annamari/pic/lonkat1%20copy.jpg
http://www.kolumbus.fi/aarnio.annamari/pic/lonkat2%20copy.jpg